tiistai 20. tammikuuta 2015

Sallaa

Tätä tyyliä, mitä löytyy Sallan vanhasta rajavartiolaitoksesta (nyk. Paasojen mökki) tulee meillä olemaan keittiössä, pienemmässä mittakaavassa. Tällain kahteen kerrokseen oisin myös halunnut meille.

Sallan Kursun kylältä löytyy täsmälleen samanlainen vr:n vanha rakennus kuin toinen meidän taloista.

lauantai 17. tammikuuta 2015

torstai 15. tammikuuta 2015

Tapettien miettimistä/ Pihlgren ja Ritola

Kukot pääsee olohuoneeseen paraatipaikoille
Tapettien miettiminen on vaikeaa. Lempiväristä ei kuitenkaan voi erehtyä.
Biedermeier valittiin makkariin.
Hahtuva tulee keittiöön


Työvaiheita



Nyt ollaan vielä hirsipinnalla

Putkimies kävi kylppärissä


Hirret peittoon
Lattia villoitettu

Lattiaa olohuoneeseen

maanantai 12. tammikuuta 2015

Purkaminen




Hienot seinät ja katto paljastuivat purkamisen yhteydessä.


Lastulevyistä eroon. Tässä moottorisaha apuna.
Työmaakahvila

Olohuoneen seinät purettuina.

Asemakuja 4 sisäpuolelta ennen remonttia

                                                                   Olohuone

                                                                   yläkertaa

                                                             portaikko yläkertaan


Keittiötä
                                                                     Makuuhuone

                                                  Neljän puuoven viidakko eli sisääntulo

Remonttikohteemme; vanhat VR:n asuintalot

                                                     Asemakuja 6; hirsitalo 1900-luvun alusta.



                                          Asemakuja 4; hirsitalo 1940-luvulta                                     


                Näitä pääsin katsomaan vasta kun tarjouksemme oli hyväksytty.
                                              Olin positiivisesti yllättynyt.